9.5.2015

Tee se itse lampaita



Aiemmin laitoin jutun näistä minun kukkakärryistäni ja silloin mietin, että olisi ihanaa saada lampaita noiden viereen. Minähän ryhdyin nyt lomallani tuumasta toimeen. Meillä oli varastossa vuoden kuivuneena olleita hopeapajun pöllejä, jotka olivat liian haperoita sorvattavaksi, mutta olivat täydellisiä näiden lampaiden tekemiseen. Ikinä ennen en ole mitään veistänyt, mutta päätin kokeilla. Nämä olen siis tehnyt vesurilla veistämällä ja vähän kirvestänkin käytin. Päät olen veistänyt ihan koivunhaloista. Jalkoina on harjan varret ja korvina ja häntinä tekonahkaa (kirppikseltä löytyneistä käsilaukuista).


Tämä on siis ensimmäinen lampaani tai karitsahan se on. Kun tein uusia lampaita, niin pyöristin vartalon edestä ja takaa. Mutta tämä on ensimmäinen ja rakkain minulle, joten en ala enää sitä muokkaamaan. Perheemme pienimmät saivat jokainen oman nimikkolampaan ja tästä tuli Nasse (ehkä se on niin hassun näköinen). Kuten näette olen jättänyt tarkoituksella pinnan rosoiseksi, ihan niin kuin lampaan turkki.



Musta lammas on sympaattisin ja se on Lasse.



Äitilammas on sitten Norma. Vielä olisi kiva saada pässikin, mutta se saa odottaa.



Siinä minun itse suunnittelemani ja itse tekemäni lampaat, joihin olen todella rakastunut. Näitä ei ollut kauhean vaikea tehdäkään. Ensimmäisen lampaan tekemisestä löydät hieman ohjeita blogistani osoitteessa http://arjaliisas.blogspot.fi/2015/05/vesurilammas.html

23 kommenttia:

  1. Eikä! Aivan ihania! :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aikas helppoja tehdä, kun vain viitsii alkaa askaroimaan :)

      Poista
  2. Aivan ihania.! Kestääkö nämä muuten lasten istua päällä, aikuiselle vois tehdä järeämmän version?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raita, kyllä kestää lasten istumisen ja varmasti isommankin ihmisen painon, sillä porasin reikäporalla jaloille reiät ja vielä liimasin. Testattu on. Nämä on tosin 50 cm korkeita, joten aikuiselle hieman korkeampia ja järeämmästä pöllistä.

      Poista
  3. Eikä ollenkaan hullumman näköisiä lampaita tullutkaan!

    VastaaPoista
  4. ihanat "nurmenleikkaajat" omasta takaa ja sopivat niin hyvin suomalaiseen pihapiiriin;)

    VastaaPoista
  5. Ihanat lampaat. Olet taitava.

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Tanni <3 eikun vesuri laulamaan :)

      Poista
  7. Aika hauskoja, noitahan voisi tehdä vaikka kokonaisen lauman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Insinööri! Melko helppoja tehdä kunhan niitä sopivia pöllejä löytyy :)

      Poista
  8. Valloittavia! Ihanasti keksitty, tosi onnistunut lopputulos :)

    VastaaPoista
  9. Tosi kivoja. Mää halun kans. On se hienoa, että joiltain löytyy noin ihania ideoita. :)

    VastaaPoista

Olemme iloisia kaikista kommenteista, olet tervetullut uudelleen !