7.12.2013

Puuhaillaan pihalla ja Nikkaroi puutarhaan -kirjat

KIRJAESITTELY - ARVONNAN OSUUS ON PÄÄTTYNYT
Voita itsellesi vinkkikirja joululahjaksi ! Arvon kaksi Kustannus-Mäkelä Oy:n  lahjoittamaa kirjaa kommenttinsa jättäneiden kesken. Ensimmäisenä kivan ideakirjan Puuhaillaan pihalla - kaunista puutarhaan betonista ja muista materiaaleista.

Kirjan takakannen tekstin mukaan:
Puutarhan voi sisustaa yhtä hyvin kuin minkä tahansa kodin huoneen. Tässä kirjassa on pieniä ja isompia ideoita, jotka on hauska toteuttaa ja jotka tekevät puutarhastasi viihtyisän kesäkeitaan. Materiaaleina käytetään niin betonia, puuta ja rautalankaa kuin kankaita ja kukkia. Mitä tahansa keksitkin - puutarhassa on sijaa luovuudelle ja mielikuvitukselle!
Malin Nilsson on koteihin ja puutarhoihin erikoistunut sisustaja ja stailisti. Camilla Arvidsson on graafinen suunnittelija ja valokuvaaja. Heiltä on aiemmin suomennettu kirjat Betonia ja veden välkettä ja Betonia ja kullan kimallusta. 
Alkuteos Lust & fägring - Betong och annat pyssel i det gröna  on vuodelta 2012, ja Kustannus-Mäkelän kirja suomeksi on vuodelta 2013. Tässä muutamia esimerkkejä kirjan ideoista, poimin sellaisia mitkä itse haluaisin toteuttaa ;)



Toinen arvottava opus on Anna & Anders Jeppsonin Nikkaroi Puutarhaan - uusi ideoita ja työohjeita pihalle ja parvekkeelle.

Takakannen teksti:
Pidätkö nikkaroinnista? Haluatko tehdä jotain uutta ja hienoa puutarhaan tai parvekkeelle? Tässä on oikea kirja juuri sinulle pihaunelmien toteuttamiseen! Kirjasta löydät valtavasti uusia ideoita ja käytännön apua rakennushankkeiden saattamiseksi onnelliseen loppuun. Kirjan noin 40 projektia kattavat hyvin erilaisia töitä: selkeästä seinäritilästä ja pienestä penkistä voit edetä suuriin puutarhakalusteisiin, kauniiseen kasvikaappiin tai kätevään polttopuukatokseen. Leikkisiin töihin kuuluu ulkopesupaikka, käytännöllisiin säleikköaita tai parvekekatos. Jokaiselle jotain! Työn kulkua helpottavat havainnolliset ohjeet, yksityiskohtainen kuvitus ja tarkat rakennepiirustukset. Kaikki tarvittava materiaali on lueteltu. Hienot värivalokuvat viimeistelevät tämän kauniin nikkarikirjan. 
Alkuperäisteos Snickra mera till trädgården on vuodelta 2012, Kkustannus-Mäkelän suomennos 2012. Kirjan kuvitus on erittäin kaunis, ja ohjeet ovat selkeät, tässä muutamia ihania esimerkkejä:




Onnea arvontaan ! Jätä kommenttisi ja olet mukana. Jos osallistut anonyyminä, mainitse myös nimimerkisi ja sähköpostiosoitteesi. Mainitse myös, jos et ole jomman kumman kirjan arvonnassa mukana. Kirjat arvotaan ensi sunnuntaina 15.12.13, arvonta päättyy silloin klo 12.00. Ja PS: jouluaskarteluja saa julkaista vielä lisääkin ;) Ja niitä pipakakkutaloja :D

66 kommenttia:

  1. Ihanat kirjat kumpikin.. aina uusia vinkkejä tarvitaan

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa. Molemmat kirjat vaikuttavat kivoilta!

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa. Ensimmäinen kirja vaikuttaa hieman kivemmalta.
    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  4. Mukaan arvontaan. Nikkarointikirja sopisi enemmän kuin nenä päähän ;)

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa. Kivoja kirjoja kumpikin, eka tuntui kuitenkin mielenkiintoisemmalta. :)

    VastaaPoista
  6. Osallistuisin vain tuon ekan kirjan arvontaan (en osaa nikkaroida, eikä ukkokaan).

    VastaaPoista
  7. Mukana arvonnassa ja molemmat teokset kiinnostaa (:

    VastaaPoista
  8. Innolla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  9. Mukaan Puuhaillaan pihalla-kirjan arvontaan.

    VastaaPoista
  10. Tottakait täytyy taas koittaa onneaan, molemmat kiinnostavia!

    VastaaPoista
  11. Kivoilta vaikuttaa molemmat. Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  12. Tämän kirjan antaisin miehelleni joululahjaksi, niin ei tarvitse itse piirrellä malleja mitä pihaan haluaisi.

    VastaaPoista
  13. Kiitos, kyllä kelpaisi molemmat :)
    Mukana ollaan!

    VastaaPoista
  14. Ihanat kirjat.Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  15. Hei,
    mukana arvonnassa. Tuo Nikkarointikirja tuntuu oikein mukavalta.
    Kiitos,

    VastaaPoista
  16. Molemmat kirjat ovat mielenkiintoisia! Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  17. Minullehan kävisi kumpi vaan kirja ♥ Tuon toisen voisin antaa joululahjaksi nikkaroivalle pojalleni :)

    VastaaPoista
  18. Mielenkiintoiset kirjat ja mieluusti arvonnoissa mukana!

    VastaaPoista
  19. Yhdellä arvalla onnea kokeilemassa....

    VastaaPoista
  20. Mukana arvonnassa, molemmat kirjat vaikuttavat mielenkiintoisilta

    VastaaPoista
  21. Mielenkiitoisia kirjoja,mukna arvonnassa:)

    VastaaPoista
  22. Minä myös mukaan arvontaan. Taidan tavoitella tuota ekaa kirjaa.

    VastaaPoista
  23. ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  24. Mukana! Parvekeviljelijä kaipaa aina uusia niksejä rajallisille plantaaseilleen :)

    VastaaPoista
  25. Kivoja kirjoja. Ehdottomasti mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  26. Voi ei, ihania nikkarointipuuhailuja! Jospa kokeilen onneani sen voittamiseen :)

    VastaaPoista
  27. Mukana havittelemassa puutarha-kirjaa:)

    VastaaPoista
  28. Tuo eka Puuhaillaan pihalla-kirja olisi mukava voittaa!

    VastaaPoista
  29. Mukaan arvontaan, kumpikin kirja miellyttäisi =)!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Mukana arvonnassa! Eka kirja vaikuttaa enemmän minun jutulta, joten sitä tavoittelen :)

    VastaaPoista
  31. Arvonnassa mukana. Molemmat kirjat kivoja.

    VastaaPoista
  32. Mukana arvonnassa - uusi paikkakunta, planko piha ja uusia ideoita kaivataan!

    VastaaPoista
  33. Ihanat kirjat! Kummastakin varmasti löytyy paljon kivoja ideoita!

    VastaaPoista
  34. Mieki kokeilen arpaonnea ekan kirjan kans. :)

    VastaaPoista
  35. Mukana ollaan tavoittelemassa mielenkiintoisia puuhakirjoja.
    ulla1959@suomi24.fi

    VastaaPoista
  36. Mukana molempien arvonnassa!!

    Saija / hiivo@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Mukana täältäkin :)

    VastaaPoista
  38. Osallistun Puuhaillaan pihalla -kirjan arvontaan.

    VastaaPoista
  39. Ihana kirja, mukana olen...

    VastaaPoista
  40. Ihatuttavia kirjoja. Osallistun mukaan kisaan! :)

    Kaunista joulunaikaa toivottaen, Kati

    katisku@suomi24.fi

    VastaaPoista
  41. Ihatuttavia kirjoja. Osallistun mukaan kisaan! :)

    Kaunista joulunaikaa toivottaen, Kati

    katisku@suomi24.fi

    VastaaPoista
  42. Osallistun puuhaillaan pihalla kirjan arvontaan! :)
    kristiina.mantere@gmail.com

    VastaaPoista
  43. KÄÄK! Ihania kirjoja, varsinkin tuo ensimmäinen. Tahtoo sen. Onnea minulle :D
    Nooo, ONNEA kaikille <3

    VastaaPoista
  44. Puuhaillaan pihalla -kirja olisi todella mieleinen.
    Iloista joulunodotusta!
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  45. Molemmista kirjoista löytyisi varmasti inspiraatiota :) Mukana lnjmakitalo@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Tuo Nikkaroi puutarhaan kirja kiinnostaa, jos siitä saisi inspistä ja ideoita. Tuosta kasvikaapista haaveilen.

    VastaaPoista
  47. arvonnassa mukana mielummin toi ylempi

    VastaaPoista
  48. Oi, molemmat kirjat tarpeellisia ! :)
    Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  49. hejsan, jag vill gärna vara med i utlottningen, nu bor jag i Sverige men det kanske fungerar ändå :-). En bok på finska vore skoj / Leena
    joelman@live.se

    VastaaPoista
  50. molemmat kirjat on mielenkiintoisia, mukana arvonnassa
    kaimasika(at)gmail.com

    VastaaPoista
  51. mukana!
    elina_myllykoski@hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Mukana arvonnassa, molemmat kirjat vaikuttavat mielenkiintoisilta ja niistä varmasti löytyisi toteuttamiskelpoisia ideoita myös omiin "tarpeisiin" ;)
    Sähköposti veeramaija (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Kibq arvonta :) ssssofia@hotmai.fi

    VastaaPoista
  54. Mukana arvonnassa!
    mari.elonen@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Oi, tuo olisi ihana kirja, pakko osallistua :)

    VastaaPoista
  56. Puuhaillaan pihalla -kirja olisi ihanaa voittaa, siis mukaan arvontaan!
    -Satu-

    satu.kantoluoto@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. mukana
    Hannu Hanhi
    tapahola@luukku.com

    VastaaPoista
  58. Molemmat kirjat kiinnostavat! Vielä taidan ehtiä mukaan arvontaan :).

    VastaaPoista
  59. Voittajat on arvottu ja arvonta päättynyt, kaikki edellä olevat olivat mukana arvonnassa. Onnea voittajille !

    VastaaPoista

Olemme iloisia kaikista kommenteista, olet tervetullut uudelleen !